sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Vauhdikas viikko

Tour de sockin kakkosetappi jäi hieman kaiken muun kiireen jalkoihin. Viikolla tapahtui niin paljon, että parasta tyytyä kuvareportaasiin.

Remenbered It Again sukat julkaistiin viikko sitten yhdeltä yöllä meidän aikaa. Vietimme juhlia, joten tyydyin vain vilkaisemaan mallia, silmukat loin seuraavan päivän iltana. Malli on Heidi Nickin varresta aloitettu runsaspalmikkoinen sukka, jossa kantapää rakentui kiilalisäyksillä ja lyhennetyillä kerroksilla.



Lanka on Handun perussukkis
Mikä kukka?


Varren takaosaan muodostui ruudukko oikeilla ja nurjilla silmukoilla. Mielestäni vähän väkisin keksitty yhdistelmä. Löysäkätisenä otin 2,5 mm puikot ja looppasin molemmat yhtäaikaisesti. Kaaviot olivat selkeät ja värikoodatut merkit auttoivat paljon. Tässä mallissa sai kyllä hyvää harjoitusta palmikoihin.

Sukkien kuvaaminen on luku sinänsä ja tänään sunnuntaina olikin kiva päivätuokio koirin päivälenkin ohjelmassa. Sijoituksesta ei ole tietoa, mutta great job vastausviesti saapui aamulla. Lähinnä tavoitteena oli saada nämä valmiiksi "ajoissa".

Kuvausapulaiset Liisa, Saaga ja Anttu ja behind scenes Jouni


Muuten viikkoon mahtui kaksi kivaa tapahtumaa: Argentiinalaista tangoa hyvinkääläisen tanssiseura Miradan Milongassa. Lankakauppa sopii myös tanssilattiaksi, ja kyllä talkkia ripoteltiin lattialle useaan otteeseen. Lämpötila puodilla oli yhtä autenttinen kuin Buenos Airesissa.



Perjantaina otimme varaslähdön KIP eli knit in public - päivään. Neuleiden Yössä tikuteltiin tuhansia silmukoita noin 60 neulojan voimin. Illan aikana pääsimme tutustumaan uusiin Prymin ergonomics puikkoihin Tuijan lankabaarissa. Kolme patenttia sisältävät puikot saivat positiivisen vastaanoton. Sen pisarapää tuntui hyvältä ja niin sukka- kuin pyöröpuikot olivat unelman kevyet. Ergonomicksit saapuvat markkinoille viikolla 44 eli marraskuussa.

Lämpöinen tunnelma sisätiloissa

Terdellä oli kiva kesäkeli ennen kaivattua sadetta


Oman lankatarinansa kävi kertomassa Anu, joka iloisena kurkkii keskellä kuvaa
Lankakeiju Nita auttoi Satua Exploration Stationin päättelyssä

Potretti 2016

 Kiitos tästä viikosta - lankakaupan ohjelma rauhoittuu hetkeksi. Huomaa kesäaukioloajat;  Juhannuksesta koulujen alkuun (14.8.) olemme maanantaisin suljettu. Muuten normi 10 - 18 arkisin ja la 10 - 15.

t. Taina, jonka loma häämöttää - tapaamisiin Tour - de - STOPissa Knitfestareilla

lauantai 4. kesäkuuta 2016

Tourilla toistamiseen

Se alkoi - hillitön sukkaa pukkaa kesä! Vuosi sitten eletty hullaannus jatkuu. Tour de sock, sukkien nopeuskilpailu järjestetään vuosittain vapaaehtoisvoimin. Tänä vuonna etapit eli ohjeet julkaistaan 1., 11. ja 21. päivät kesä- ja heinäkuussa. Kisaan osallistuu ennätysmäärä puikkojen heiluttajia,  n. 1200, joista suomalaisia n. 200. Osallistuminen kilpailuun on samalla tapa tehdä hyvää, sillä osallistumismaksu (7,50) menee lääkärit ilman rajoja järjestölle.

Meillä oli vuosi sitten 2 tiimiä ja tavoitteena nyt tavoittelimme tuplausta. Tämä onnistui ja meillä on Ainon Lapaset, Rasat, Tumput ja Vanttuut! Ihanaa uskallusta, kannustusta ja itsensä haastamista kolmenkymmenen naisen voimin.

Viime keskiviikko 1.6. klo 15.30 oli ensimmäisen ohjeen ilmestymishetki. Pikkuhiljaa väkeä alkoi ilmestyä puodille samanhenkisten joukkoon ihmettelemään ja aloittelemaan ohjetta.  Adrienne Fongin Twist and Turn pitsimalli on mukava ensimmäiseksi ohjeeksi, siinä on sopivasti vaikeusastetta eikä ole tylsä.

Mm. Handun langoista saa sponsoripisteen





Keltainen taisi olla suosituin värivalinta 

Nopeimmat tosineulojat saivat sukkaparinsa valmiiksi huimassa noin 12 tunnissa, ja ensimmäiset viisi;  kramox, knea, NeulistiMNK, Inkeri ja LillaFii, ovat suomalaisia! Kyllä ovat nopeita ja taitavia. Meillä on ilmeisesti tapana tehdä kunnolla kun johinkin ryhdytään. Onnittelut Speedy Finns tiimille.
Mainituista knea taisi vuosi sitten voittaa koko kisan!

Tavoitteita asettaessa oli pakko kurkata viime vuotisia tuloksia. Meidän ehdoton sukkakuningatar oli TiinaMarjaana sijalla 48! Sadan joukkoon mahtuivat Mirmelsal (74),  Punneli (77), TiiaN (80)  ja allekirjoittanut sukkasillaan (78). Nytkin ekan etapin voiton veti TiinaMarjaana 22., sitten Punneli 33. ja seuraavana ensikertalainen Murtsi sijalla 62.  Pisteistä ja tuloksista viis, parasta tässä on uuden oppiminen ja yhdessä neulominen - itsekin sain tänään vierihoitoa silmukointiin - kiitos vaan vielä TiiaN.

Kesäsukkia twistillä, kuva TiiaN

Oma neulominen ajoittui iltoihin ja sopivasti muu perhe kera koiran oli reissussa, joten sain rauhassa tikutella. Ohje ei sen kummemmin aiheuttanut päänvaivaa, kun gussetitkin oli jo ehditty selventää niin Kaheleiden keskustelussa kuin Lentävän Lapasen omassa ryhmässä Ravelryssä. Tänään tosin korjasin vielä ne silmukoinnit.

Oikein hyvää sukkamojoa kaikille Tour de Sockissa mukana oleville! Ja muuten ennakkoon tiedoksi: Jyväskylän Neulefestareilla pidetään Tour de Stop - treffit lauantaina 16.7.!

t. sukkasillaan aka Taina


Ainakin yhdet valmistui!


torstai 10. maaliskuuta 2016

Interpretations vol 3

On se vaan niin, että hyvät mallit ovat ihanteellisia neuloa. Juuri ilmestynyt Interpretations 3 sai aikaan huiman neulepaitojen buumin tässä puodissa! Kiitos Veera Välimäkii ja Joji Locatelli, varsinaisia velhoja olette! Naiset ovat suunnitelleet yhdessä jo kolme mallistoa. Uusimmassa on yhteensä 12 upeaa mallia; pipoa, huivia ja neuleita naisille.  Nyt ensi kertaa mallistot julkaistiin myös printtinä ja miten minusta ne näyttävät paperilla vielä kauniimmilta. Mukavaa, että kirjan ostaneille on mahdollisuus ladata ohjeet myös sähköisesti.


Ainakin näitä olen nähnyt puikolla tai valmiina; Breathing space, Peeping cowl, Let go ja Be kind. Lieneekö tämän innoittamana Veeran aiemmatkin mallit ovat suosiossa. Turhaa ei sanota, että tämä taitava nainen on maan kuuluisin neulesuunnittelija. Täälläkin neulonomi tekee kahta yhtä aikaa Still light ja Something silver, ja jos en pitele helmosta niin kohta alkaa myös Stay to same. 
Nämä esimerkiksi neuloituivat tässä viikko sitten ovat DrivenTrue friendSiitepölyä ja Taskutakki.

Oma ensimmäinen valintani tästä uudesta mallistosta oli Breathing space, josta onkin ilmestynty jo useampi blogipostaus. Lankavalintani oli Handulta Ilun sinkku, ja hyvä valinta olikin. Ihan kuin ei olisi mitään päällä ; ) Langan kulutus oli vajaa 4 vyyhtiä, L kokoon. Todellinen lempineule, hetken jo suunnittelin uutta värivaihtoehtoa.






sunnuntai 14. helmikuuta 2016

#taskuneuloosista Ystävänpäivään

Hoi, kun noloa tämä harvalukuinen aktiivisuus.

Joulukalenteri #mysteerilapanen synnytti muitakin ohjeita, huivin, jolla ei ole nimeä ja suklaasydänlapaset. Kyllä näiden lapasten näkeminen käytössä saa hymyn huulille.

Suunnittelu Eva Roos-Rautakorpi


Ihanien asiakasystävien toiveesta aloitimme #talvikalin neulo pusero tai neuletakki Ystävänpäiväksi. Tätä ennen olimme neuloneet uuden huivin per kuukausi elokuusta Joulukuulle, ja niitä syntyi upeat 100 kappaletta, toinen toistaan kauniimpia huiveja. Ahkerimmin erilaisia huiveja neuloi Tiia, langanpäästäkiinni blogista.

Ystävänpäiväksi samalta porukalta syntyi Veera Välimäen Bulb ja Taskutakki  , Naima, Vodka Lemonade, Keeping Warm ja Meijuknitsin testineulottu Sport Aureed. Nämä kaikki olivat eilen paikalla #taskuneuloosi tapaamisessa. Niin se vaan pieni porukalla sopiminen auttaa saamaan työt valmiksi.

Omassa paidassani katseenvangitsija toimii joustava,
kaksivärinen patenttikaulus
Hihaton ja helmaton, tein yhden mallikerran enemmän kuin Suvin ohjeessa


Valmis!

Neulojien ja somettajien tapaaminen eli #taskuneuloosi keräsi eilen 25 innokasta oppijaa yhteen. Aiheena tällä kertaa oli videot ja tilaisuus kuvattiin Periscopeen ja tapahtumaa saattoi seurata livenä. Esitettiinpä linjojen kautta kysymyksiä ja kommenttejakin!

Marja kuvaa ensimmäistä periscope lähetystään


Parasta tapahtumassa oli ihanien insta ym. kavereiden livekohtaaminen ja uuden asian oppiminen. Innostavat Pauliina Mäkelä ja Marja Nousiainen osaavat sen varmasti!

Lopuksi ryhmäkuva ja iso kiitos kaikille osallistujille <3

Ensimmäiset bloggauksia #taskuneuloosista
Langanpäästäkiinni 
Majaillaan
Katjun kannoilla
Villasukat matkalaukussa
Jattala 

Perustimme facebookkiin suljetun ryhmän #taskuneuloosissa, jossa tapahtumasta kiinnostuneet henkilöt kokoontuvat virtuaalisesti jakamaan neulomisen & somen vinkkejä ja vertaistukea sekä sopimaan tulevista tapahtumista. Liity ryhmään!
Liity myös Ravelryssä Lentävän Lapasen ryhmään, sieltä löydät ajankohtaisen tiedon kaleista ja treffeistä yms.

Hyvää Ystävänpäivää Anna-Mari Westin sanoin

Villasukkaystävyys
1. ystävyyttä, joka kestää pesun ja parsimisen
2. yhdessäoloa, joka lämmittää, lohduttaa ja rentouttaa
3. yhteisiä hetkiä, vaikka vanhoissa verkkareissa ja villasukissa

















































































keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Joulukalenteri - mysteerilapanen

Tip tap, elämme ihanaa yllätysten ja salaisuuksien aikaa! Joulukuun ensimmäisenä meilläkin aukesi #joulukalenteri. Yllättäen mystereilapanen. Oletkos mukana?
Me ainakin olemme ja kakkosluukun vihje on jo tehty, värien valinta tuottaa tosin suuria vaikeuksia ; )


Päätonttuna häärii Eva, joka on suunnitellut ja toteuttanut kalenterin. Todellakin! Emme siis tiedä mitä luukuista tupsahtaa.

Olisi hienoa kuulla blogin kommenteissa työsi etenee, lisäksi Ravelrysta löytyy höpöttelyketju joulukalenterille. Valokuvia voi lisätä Instagramiin #lentavalapanen #lentävälapanen #joulukalenteri
näin ne päätyvät nettisivuillemme.

Kauppiaan ensimmäisen päivän saldå

Mukavia neulontahetkiä sinulle!

toivoo Lentävän Lapasen tontut; Tarja, Taina ja Anne

perjantai 20. marraskuuta 2015

Messuneitsyyden menetys

Olimme siellä mekin, osastolla C 603, Suomen Kädentaitomessuilla. Kyseiset messut ovat vuosien saatossa tulleet tutuiksi, mutta nyt olimme siellä ensikertalaisina näytteilleasettajina. Jännitti tietysti, mitä mukaan, ostaako kukaan mitään ja miltä osastomme näyttää? Ensikertailaisena saa tehdä töitä jo pelkästään saadakseen paikan. Ilmoitimme alkukeväästä millaista osastoa halajamme, mutta koska aiempien vuosien myyjät ovat etusijalle, jouduimme odottamaan sitä mitä jää jäljelle. Erilaisten vaiheiden jälkeen, päätimme käydä kiinni tarjottavaan tilaan.

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Halusimme siirtää liikkeemme tunnelman messuille ja keksimme teettää suuren valokuvaseinän. Kuvan toteutti meille taitavasti oman kylän valokuvaaja Konsta Linkola. Valokuvaseinä toimi mainiosti optisena harhana ja osastomme vaikutti isommalta kuin se olikaan. Monet kiitokset Konstalle, vain käyntikortit puuttuivat. Seinä herätti kiinnostusta niin messuvieraissa kuin muissa näytteilleasettajissa.

Kuva: Konsta Linkola

Iloksemme Handun Ilona lähti messiin ja miehitys osastolla sai parhaan mahdollisen lisän. Handun langat myyvät mukavasti kaupalla ja tottakai sitten myös messuilla! Ilonan messujen alusviikot taisivatkin mennä pääosin värjäyskattiloiden äärellä. Jälkiviisaana pohdimme messujen antia ja totesimme meidän olleen hyvän tiimin. Pinnat ei kiristäneet vaikka perjantaina sekä lauantaina olikin hirmuinen väenpaljous ja kiirus.

Värikäs lankakauppias Tarja. Kuva: Messujen kuvapankki 


Ohjelmaa osastolla, Molla Mills ja Kasibitti

Kuva: Kaisla Rahkola


Messuvilinän lisäksi meillä oli vierailijoita osastolla. Perjantaina Virkkuri 3:n Amerikan markkinoille juuri päässyt Molla Mills virkkuutti Kasibitteja. Kasibitti on Mollan ja Lentävän Lapasen yhteistyössä syntynyt kämmekäsohje. Ohje on suunniteltu 100% merinovilla Milla Mialle, mutta käy tietysti samankaltaisille langoille yhtä hyvin. Muuten Molla esiintyi idealavalla ja markkinoi Virkkuri kirjojaan kustantajansa kanssa.


Janina Kallio ja Songbird



Janina Kallio suunnitteli meille oman huivin, joka sai nimekseen Songbird. Huivi on suorakaiteen muotoinen, pitkä, elegantti, kevyt ja tyylikäs. Se on suunniteltu Handun merinosilkkihuivilangalle, jossa on metrejä 800 per 100 grammaa. Lankaa löytyy kimalteella ja ilman. Mallia on saatavilla verkkokaupastamme ja helmikuun 15. päivän jälkeen myös Ravelrystä Janinakalliodesignin ohjeista.
Malli otettiin hienosti vastaan ja aika monella taitaa juurikin olla Sondbird puikolla. Kukahan ehtii ensin? Janina itse esitteli malliaan lauantaina osastolla, kuulin paljon kehuja pitkästä aikaa tämän muotoisesta huivista.


Iloiset Lapasmatkat 


Aamuhetki bussista, kuva: Puikkomaisteri
Bussikuskimme Pekka asiallisissa tamineissa


Järjestimme asiakkaillemme rentouttavan yhden yön messumatkan. Tämä osoittautui ilmeisen onnistuneeksi, kun ilmoittautumisia satelee jo ensi vuodelle. Bussillinen iloisia neulojia saapui aikaisin lauantaina messuille ja viihdytti itseään päivän Tampereella. Illalla neuloimme hotelli Villassa ja jaoimme parhaita messutärppejä viinilasien äärellä. Opettipa Puikkomaisteri baarimikolle uuden driksun expresso Manhattanin. Hauska yhteensattuma, kun huomasin Ingstagramissa, jotta samassa hotellissa asusti Puikoltapujonnu. On aina niin jännää kohdata kasvot blogin takaa. Puikkomaisterin blogista löytyy kivoja kuvia matkalta.

Iloiset Lapas-matkalaiset Hanne, Maarit ja Elina

Messuhulinaa, kuva: Maarit Ojala

Suorapuheinen Puikkomaisteri

Tiina Kaarelalta ilmestyi alkusyksystä upea, haastavia sukkaohjeita sisältävä Puikkomaisterin Sukkakirja, jota hän esitteli messujen idealavalla. Kirja kannattaa muuten lukea vaikka epäileekin kykyjään, kirja kannustaa haastamaan itsensä. Alunperin Puikkomaisteri oli buukattu osastollemme, josta järjestäjät oikeutetusti halusivat hänet esiintymään myös Idealavalle. Kirja on saanut hyvän vastaanoton ja ensimmäinen on justsilleen finito. Kirjaa sai osastoltamme nimikirjoitusten kera lauantaina sekä sunnuntaina. Kiitos Tiina antaumisesta myyntihommiin!

Mitä jäi käteen

Väsyneet, mutta onnelliset kauppiaat. Aino`S lapaset by Aino Sibelius valittiin 10 parhaan vuoden uutuustuotteen joukkoon. Voiton vei Ebba Masalinin kasviaiheisista opetustauluista Taito Itä-Suomen tuotesarjaan kuuluva Mustikka-puolukka keittiöpyyhe. Kauppa kävi ja ihmiset olivat iloisia.

Linkistä pääset kuuntelemaan Radio Classicikilta tulleen Tainan haastattelun Aino Sibeliuksen lapasista.
Kuuntele haastattelu. 

Jotain uusia yhteistyökuvioitujakin jäi muhimaan, niistä myöhemmin.

Bloggarit ovat kirjoittaneet löydöistään ja osanneet napata kivoja kuvia. Tässä muutama linkki

Ihanoikeablogi
Toinenkin Ihanoikeablogi
Eilentein
Hupsistarallaa
Retuperällään
Sohvaneulomo
Katjun kannoilla
Tuulenaskeleet
Minä teen 
Mehukekkerit

Nöyrät kiitokset asiakkaille, Lapasmatkanjohtaja Minnalle ja matkalaisille, Ilulle, Mintulle, Puikkomaisterille, Mollalle ja Janinalle!

Näkemisiin viimeistään Knitting Moviessa 7.12.

t. T & T













keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Blogini tarina -haaste

Saimme Blogini tarina - haasteen, johon koitamme vastata. Kiitos Langanpäästäkiinni - blogin Tiia.

Tiian upeat Loistavat niityn Puikkomaisterin sukkakirjasta

Blogimme syntyi ajatuksesta kertoa kuulumisista ja sattumuksista kaupalla.
Aluksi oma blogi jännitti, sillä aloittaminen pitää sisällään lupauksen lukijoilleen. Muistammeko, mistä aiheet, osaammeko, ovatko kuvat riittävän hyviä jne.


Ensimmäinen postaus on 31.10.2014 eli kohta on 1 v synttäreiden aika! #taskuneuloosi 10.1.2015 valoi meihin uskoa ja innostusta sekä ison kasan tietoa. Päällimmäiseksi jäi armollisuus itseä kohtaan; kuvien ei tarvitse olla täydellisiä, sillä jokainen luo oman näköisensä. Arvelimme kirjoittavamme vuorotellen. Bloggauksia on harvakseltaan 1-2 kuukaudessa, enempään ei toistaiseksi ole ollut aikaa. Mutta onhan meillä myös yksi vierasbloggaaja, Majaillaan blogin Mirella. Ehkä kauppiaana olisikin hyvä ajatus kerätä kokoon rinki, jolla saisi blogiin vaihtelua.

Kehittyminen vai kehittymiskohta?
Tätä kysäisin Futuremarjalta, sillä hän oli yksi innokas kannustaja blogin aloittamisessa ja #taskuneuloosin toinen vetäjä yhdessä  Pauliina Mäkelän kanssa.
Vuodessa ei itse huomaa kehittymistä. Yritän pitää kiinni siitä,ettei tästä tule stressiä, ylläpidettäviä kanavia on monta. Marjan kommentit kauppiaalle olivat miten yhdistää verkkokaupan ja blogin, jos voimme ratkaista lukijan ongelman olemme onnistuneet.
Meidän kehityskohta on aktiivisten lukijoiden löytäminen ja kirjoitustahdin ylläpito. Aina on tietysti ihana saada kommentteja ; )

Haastamme seuraavat blogit mukaan Blogini tarinaan:











www.marjanousiainen.com
/merkkula.blogspot.fi/
Punos-sidos-silmukka
heffishandarbetar.blogspot.fi

Kuulumisista kaupalla sen verran, että olemme lähdössä ensimmäistä kertaa messumatkalle!
Tampereen kädentaitomessut 13.-15.11. ovat pohjoismaiden suurimmat käsityömessut. Meidät löytää osastolta  C603. Vielä on muutama paikka vapaana Lapas-messumatkalle täältä Järvenpäästä Tampereelle ja takaisin, retkeen sisältyy bussikuljetus, majoitus ja messulippu.Lisää matkasta täältä.
Lähtisitkö rentoutumis-/hemmotteluretkelle iloisessa seurassa?


Kävimme keikalla Järvenpään Kukkatalolla, tässä kurssilaisten käsissä syntyneet värikkäät kukat.


Haasteen ohjeet:
1. Haaste on avoin kaikille bloggareille (teema voi olla mikä tahansa). Saat osallistua vasta saatuasi haasteen (ja niitähän voi toki myös pyytää, jos tiedät jonkun saaneen sen).
2. Kirjoita ja julkaise oma tarinasi blogissasi: miten blogisi sai alkunsa, kuinka se on kehittynyt ajan saatossa ja mitkä ovat olleet merkittävimpiä taitekohtia.
3. Haasta mukaa neljä blogia kirjoittamaan oma tarinansa. Mikäli joku kieltäytyy suorilta käsin, voit haastaa jonkun toisen.
4. Muista ilmaista tarinasi yhteydessä linkkeineen päivineen, miltä blogilta sait haasteesi ja kenet haastat mukaan.
5. Mikäli olet instagramissa, käy halutessasi lisäämässä jonkin kuvasi yhteyteen tagi #blogisitarina. Näin kaikki Instagramissa olevat bloggarit näkevät, kenen kaikkien blogeissa nuo tarinat ovat nähtävillä.