keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Dagen efter

Syntymäpäivät oli ja meni. Varsinaista hulinaa ja huisketta. Neuleiden Yö kruunasi viikon ja todella, meitä oli koolla yli 50 neulojaa, virkkaajaa tai kehrääjää. Iloiset ihmiset tulivat tyynyineen tai jakkaroineen ja asettuivat taloksi.

Kuva: Satu Toivonen
  

Illan ohjelmassa oli mm. Handun lankojen esittely, uutuutena merinosukkalangat 50 gramman vyyhdeissä, ihania Tuhkimovärejä. Ilun hurmaavia lankoja löytyy puodilta jatkossa. Yllätysvieraaksi saimme aina tyylikkään Molla Millsin, tällä kertaa hänkin neuloi keltaista pipoa.





Järvenpäässä on moneksi, täältä löytyy nimittäin jotain aivan uutta, Desingvaatelainaamo Vaatepuu.
Kaupungin yhteinen vaatekaappi, josta voi lainata kerran tai liittyä jäseneksi ja lainata joka toinen viikko ihastuttavan desingasusteen arkeen tai juhlaan. Idea on ekologinen ja erinomainen, vähentää hutiostoksia ja tekee pukeutumisesta vaihtelevaa. Itse olin pukeutunut Kainon rentoon neulemekkoon, jossa kissa leikki lankakerillä.

Kiitos ihanat asiakkaat, esiintyjät ja vieraat. Illan jälkeen oli väsynyt, mutta onnellinen olo. Huomaan, että olen kyllä onnekas saadessani tehdä tällaistä työtä. Puikolle on päässyt Malabrigon Sock ja Veera Välimäen Taskutakki. Taitaa  tulla pitkä projekti. Terveisin Taina







1 kommentti:

  1. Mikä ihana tungos! Teidän Lapanen on kyllä yks parhaita ilmiöitä Järvenpäässä. Olette ihan hulluja <3

    VastaaPoista