sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Vauhdikas viikko

Tour de sockin kakkosetappi jäi hieman kaiken muun kiireen jalkoihin. Viikolla tapahtui niin paljon, että parasta tyytyä kuvareportaasiin.

Remenbered It Again sukat julkaistiin viikko sitten yhdeltä yöllä meidän aikaa. Vietimme juhlia, joten tyydyin vain vilkaisemaan mallia, silmukat loin seuraavan päivän iltana. Malli on Heidi Nickin varresta aloitettu runsaspalmikkoinen sukka, jossa kantapää rakentui kiilalisäyksillä ja lyhennetyillä kerroksilla.



Lanka on Handun perussukkis
Mikä kukka?


Varren takaosaan muodostui ruudukko oikeilla ja nurjilla silmukoilla. Mielestäni vähän väkisin keksitty yhdistelmä. Löysäkätisenä otin 2,5 mm puikot ja looppasin molemmat yhtäaikaisesti. Kaaviot olivat selkeät ja värikoodatut merkit auttoivat paljon. Tässä mallissa sai kyllä hyvää harjoitusta palmikoihin.

Sukkien kuvaaminen on luku sinänsä ja tänään sunnuntaina olikin kiva päivätuokio koirin päivälenkin ohjelmassa. Sijoituksesta ei ole tietoa, mutta great job vastausviesti saapui aamulla. Lähinnä tavoitteena oli saada nämä valmiiksi "ajoissa".

Kuvausapulaiset Liisa, Saaga ja Anttu ja behind scenes Jouni


Muuten viikkoon mahtui kaksi kivaa tapahtumaa: Argentiinalaista tangoa hyvinkääläisen tanssiseura Miradan Milongassa. Lankakauppa sopii myös tanssilattiaksi, ja kyllä talkkia ripoteltiin lattialle useaan otteeseen. Lämpötila puodilla oli yhtä autenttinen kuin Buenos Airesissa.



Perjantaina otimme varaslähdön KIP eli knit in public - päivään. Neuleiden Yössä tikuteltiin tuhansia silmukoita noin 60 neulojan voimin. Illan aikana pääsimme tutustumaan uusiin Prymin ergonomics puikkoihin Tuijan lankabaarissa. Kolme patenttia sisältävät puikot saivat positiivisen vastaanoton. Sen pisarapää tuntui hyvältä ja niin sukka- kuin pyöröpuikot olivat unelman kevyet. Ergonomicksit saapuvat markkinoille viikolla 44 eli marraskuussa.

Lämpöinen tunnelma sisätiloissa

Terdellä oli kiva kesäkeli ennen kaivattua sadetta


Oman lankatarinansa kävi kertomassa Anu, joka iloisena kurkkii keskellä kuvaa
Lankakeiju Nita auttoi Satua Exploration Stationin päättelyssä

Potretti 2016

 Kiitos tästä viikosta - lankakaupan ohjelma rauhoittuu hetkeksi. Huomaa kesäaukioloajat;  Juhannuksesta koulujen alkuun (14.8.) olemme maanantaisin suljettu. Muuten normi 10 - 18 arkisin ja la 10 - 15.

t. Taina, jonka loma häämöttää - tapaamisiin Tour - de - STOPissa Knitfestareilla

8 kommenttia:

  1. Kiitos ihan mahtavasta illasta! Olen kovin iloinen, kun sain Tutkimusaseman valmiiksi <3

    VastaaPoista
  2. Nähdään siis Jyväskylässä. Ootte te vauhdikkaita.

    VastaaPoista
  3. Nähdään siis Jyväskylässä. Tuleeko teiltä lisätietoa vai onko haettava Toivolan sivuilta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Knitfestival tiedottaa, me olemme paikalla markkinoilla lauantaina ainakin

      Poista
  4. Kukka on talvikki, mutt mikä niistä niin en osaa kuvasta sanoa.
    KIITOS kivasta KIP-illasta. Todella oli lämmin sisällä mutta terdevilvoittelu jeesas. LÄhdin kreivin aikaan, en kastunu kotimatkalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - siis Talvikki. Se sattui kivasti kuvaan. Meillä on aina lämmin tunnelma. Kiva kun tulit hienossa Brething spacessa!

      Poista
  5. Yhteispelillä se sujuu, huivi onkin oikein upea ja sinun näköinen. Ei muuta kuin kovaa käyttöä!

    VastaaPoista