perjantai 9. tammikuuta 2015

Kovalevyn nollaus



Ajan mittaan tietokoneen muisti täyttyy, toki tarpeellisesta mutta myös turhasta tiedosta, muisti pirstaloituu ja joskus jopa viirus pääsee tekemään tepposiaan. Muisti vaatii huoltoa, levyä eheytetään, turhaa tietoa poistetaan ja häädetään myös kutsumattomat vieraat.
Tietotekniikka on tuonut myös neulomisen aivan uudelle tasolle. Netistä löytyy lukemattomia määriä mitä ihanimpia neuleohjeita, on erilaisia yhteisöjä harrastajille ja myös sosiaalinen media levittää aina vain laajemmalle ihmisten upeita oivalluksia.
Itselleni on kertynyt pitkä lista ”to do” malleja, ja lähes joka päivä jostain lehdestä tai sieltä netistä löytyy sellaisia malleja jotka kasvattavat tuota listaani… ja lankakauppiaana olo ei tietenkään helpota oloa, joka puolella mitä ihanimpia lankoja josta voisi tehdä vaikka mitä… ja sitä… ja sitten vielä sitä… 

Joululomalle lähtiessä pakkasin mukaan monta keskeneräistä työtäni. Mietin myös pitkään, mikä olisi se uusi työ jonka haluaisin aloittaa. Tätä miettiessäni alkoi pikkuhiljaa tuntua siltä, että hartioideni päällä lepäävä kovalevy ei toiminutkaan enää sillä tehokkuudella kuin aikaisemmin. Välillä suorastaan löi tyhjää... En heti tajunnut missä vika, mutta jonkin aikaa asiaa pohdittuani tulin siihen tulokseen, että liika on liikaa, kovalevyn kapasiteettiongelmia siis! Olin tullut siis siihen tilanteeseen jossa oli tarpeellista pyyhkiä turhat tiedot pois, järjestellä olemassa oleva ja ottaa esiin vain oleellinen. Keskittää ajatukset yhteen asiaan kerrallaan! Tai siis yhteen työhön kerrallaan… Niinpä päätinkin jättää aloittamatta mitään isompaa uutta neuletta, josko vaikka joku keskeneräisistä valmistuisi.
Töistä lähtiessäni nappasin kuitenkin mukaan pari kerää Regian Sripemania –sukkalankaa, ajattelin autossa mökkimatkalla aloittaa ihan perussukat mökkikäyttöön, niitähän ei koskaan ole liikaa, eihän?
Ja mitä sitten tapahtuikaan? Tuo perussukan neulominen valmiiksi raidoitetulla langalla oli minun kovalevyni eheytys. Ei ohjeita, ei kuvioita, ei juurikaan silmukoiden laskemista, senkus vaan antoi puikkojen suihkia, ihan mahtavaa! Nuo kaksi kerää eivät tietenkään pitkään riittäneet, onneksi mökiltä löytyi jokunen vanha kerä mitä lie lankaa ja sukan neulomiset jatkuivat.

Lomat on ohi ja arki alkanut, puikoilla edelleen sukat mutta jo muutkin työt kurkistelevat kassista, se isompi uusi työ saa vielä odottaa, tosin muutaman kivan uuden mallin olen taas bongannut…
Oikein hyvää uutta vuotta 2015 ja muistakaa pitää huolta myös omasta kovalevystänne!
t. Tarja

3 kommenttia:

  1. Minulla on usein samaa "kovalevyn ongelma" päässä. Yksi uuden vuoden lupauksestani on juuri se, että keskittyy olennaiseen. :) /TsuiShan

    VastaaPoista
  2. Kiitos oivallisesta päivityksestä Tarja! Luin sitä myös jollakin tapaa onnellisena: minulta eivät taitu juuri muuta kuin villasukat, mutta tekstisi jälkeen oivalsin, että ehkä tämä tällainen "kovalevyn tyhjentäminen" ei aina niin huono asia edes olekaan ;).

    Kiitos eilisestä inspiroivasta #taskuneuloosi -tapahtumasta ja iloista talven jatkoa teille Lapaseen!

    VastaaPoista
  3. Jollekin sukat ovat kovalevyn nollaus - jollekin juoksulenkki. Pääasia päännollauksessa lienee että 1) tiedostaa, että sitä tarvitaan 2) tekee jotain ihan muuta kuin sitä mikä kuormittaa ja jumittaa. Hyvä kirjoitus! Oma nollaushetki koittaa kirjan julkistuksen jälkeen. Ehkä...

    VastaaPoista